Voiko elämää hallita tai ymmärtää määrittelemällä, mistä jokin alkaa ja mihin se päättyy ? Voiko suuria muutoksia hallita ? Kuka vei juustoni ?

Kun tunnemme muutoksen ensimmäisen tuulenvireen ja ajatuksemme valtaa aavistus tuntemattomasta, tulee meille tarve nousta korkeammalle ja tähystää sinne missä tuuli kerää pilviä. Suurten muutosten edessä tulee tarve ennakoida, määritellä ja hallita. Jotta voisi hallita, täytyisi tietää mistä muutos alkaa ja mihin se päättyy, ja kyetä arvioimaan sen suuntaa. Tai sitten toivomme, niin kuin usein tapahtuu, että muutosta ei tule tai että voisimme estää sen.

Muutoksesta voi pyrkiä tekemään havaintoja – sillä on alku ja loppu, se tapahtuu ajassa. Pyrimme hallitsemaan muutosta sitomalla sen aikaan, mutta joudumme lopulta hämmennyksen valtaan, kun ajastakaan ei saa otetta, eikä sitä muutoksen edessä pysty ennakkoon määrittelemään. Ihminen pyrkii luonnostaan jäsentämään omaa elämäänsä aikaan liittyvien määritelmien ja käännekohtien avulla. Suurten filosofien mukaan aika on inhimillisen havainnon eräs muoto ja aikakokemus osa ihmisen subjektiivista tajuntaa (mm. Kant ja Niiniluoto). Koska aika on subjektiivinen tapa tarkastella kysymystä ja meitä kohtaava suuri muutos taas meistä riippumaton ja annettu, on muutoksen hallinta ajan kautta mahdotonta.

Voimme myös kieltää muutoksen, nukkua yön yli ja yrittää olla seuraavana päivänä niin kuin mitään ei olisi tapahtumassa. Koska meillä on luonnostamme tarve tarrautua entiseen ja pitää kiinni tutusta ja turvallisesta, on meillä suuri vaara jäädä sille tielle. Paradoksi on, että pitäessämme kiinni turvallisesta, olemmekin vaarassa tuhoutua.

Jos vältämme tuon vaaran, voimme sen sijaan ennakoida muutosta ja valmistautua siihen. Kun ensimmäinen tuulenvire nousee, on meillä vielä aikaa löytää oma suhteemme muutokseen.

” Who Moved My Cheese ?” (kuka vei juustoni ?) on Spencer Johnsonin kirjoittama kirja muutoksesta. Kirjassaan Johnson kertoo tarinan hiiristä, ihmisistä ja juustosta, josta ne ovat riippuvaisia. Sekä kirjan ihmiset että hiiret ovat tottuneet löytämään juuston (onni, menestys jne.) aina samasta paikasta, kunnes eräänä päivänä juusto onkin siirretty muualle, tuntemattomaan paikkaan. Kirja analysoi vertauskuvallisen kertomuksen kautta suuren muutoksen olemusta, dynamiikkaa ja eri tapoja suhtautua muutokseen.

Tässä tarinan keskeisiä opetuksia (erään Ystäväni käännöstä vapaasti mukaillen):

Kaikki muuttuu – juustoa siirrellään, riippumatta sinusta ja halustasi.

Pelko vaikeuttaa valintaa ja ajaa etsimään juustoa samasta vanhasta paikasta, josta sitä ei enää löydy. Mitä tekisit, jos et pelkäisi ?

Kun voitat pelkosi, tunnet itsesi vapaaksi ja voit löytää uuden juuston. Muista, että vanhat uskomukset eivät johdata uuden juuston luokse.

Varaudu siihen, että juustoa siirrellään vastaisuudessakin.

Kun oivallat, että voit löytää uutta juustoa, uskallat päästää irti vanhasta ja muutat suuntaasi.

Pienten muutosten havaitseminen ajoissa auttaa sopeutumaan tuleviin suuriin muutoksiin.

Mitä nopeammin luovut vanhasta juustosta, sitä nopeammin pääset nauttimaan uudesta juustosta. Löydettyäsi uuden juuston – siirry juuston mukana.

On hyvä muistaa, että emme ole vastuussa muutoksista tai syyllisiä niihin. Tämä pätee useimpiin meistä, useimmissa tilanteissa.

Ne meistä, jotka toimivat esim. yritysjohtajina, eivät saa vapautusta vastuustaan aikaan saamiensa muutosten osalta, koska juuri heidän työhönsä kuuluu muutosten synnyttäminen. Tulen myöhemmin kirjoittamaan ajatuksistani, jotka liittyvät yritysten ylimmän johdon suhteeseen ja vastuuseen muutoksien yhteydessä.

Elämän todella suuria muutoksia ei siis voi hallita, niitä voi parhaimmillaan vain ennakoida ja määritellä omaa suhdettaan niihin. Ja koska elämä on jatkuvaa muutosten virtaa, ei elämää oikeastaan voikaan hallita tai suunnitella. Vanha aforismi sanoo: Jos haluat saada Jumalan nauramaan, kerro Hänelle suunnitelmasi.

Suuret omaa elämää ravistelevat muutokset voivat olla myös paradokseja, joita elämä meidän eteemme kasaa. Paradoksien edessä joudumme nöyränä toteamaan vanhat keinomme – älymme, rationaalisen harkintamme ja kykymme – riittämättömiksi.

Elämän paradokseja ei voi hallita eikä niistä läpimenoa voi suunnitella. Tommy Hellsten ilmaisee asian kauniisti: paradoksien kautta elämä rakentaa jotain uutta. Silloin on viisainta pysähtyä ja kuunnella, mitä paradoksien kautta voisi oppia.

Tämä uusi blogini on luettavissa 11. kesäkuuta 2008 alkaen. En aio määritellä tai luvata, tuleeko se olemaan kiinnostava, syvällinen, hauska tai jotain muuta. Tätä ei blogien pitäjien ei mielestäni kuulukaan tehdä, vaan tämän kaltaiset ei-ammattimaiset ja ei-julkisuuden henkilöiden blogit ovat ensisijaisesti vapaata tajunnan ja ajatusten virtaa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan blogia ja toivon, että mahdolliset lukijani eivät anna alkujäykkyyden häiritä itseään.